maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kokkauskierteessä

Uunissa on kaalikääryleitä. Työpöydällä odottaa riisin keittämisestä yli jäänyt vesi, jossa on reilu kimpale voita ja mukavasti suolaa – juuri sopivasti sämpylätaikinaa ajatellen. Liedellä jäähtyy jättikattilallinen kiehautettuja mangoja.
    Ystävämme Suomesta ovat käymässä Nicaraguassa. Aamulla kaupungille lähtiessään he muistuttivat, että illalla on heidän vuoronsa kokata. Ihanaa, ajattelin ja päätin käyttää sunnuntaipäiväni keittiön ulkopuolella. Sitten kun olisin kuvittanut Demokraatti-lehteen menevät aforismit (säännöllinen sunnuntaiaskareeni), siirtyisin Esikaupunkien buddhan kanssa riippukeinuun, silittelisin Sisu-koiran korvanalustaa ja nauttisin vapaapäivästä.
    Ensin piti kuitenkin tiskata aamiaistiskit. Kun talossa on vieraita, kuuden hengen astiastolla ei pötkitä yhtä ateriaa pitemmälle. Astioita ei voi jättää pitkäksi aikaa pesemättä myöskään kärpästen ja muurahaisten takia. Siispä tiskiharja käteen ja lautanen toiseen.
    Tiskatessa on hyvää aikaa valvoa liettä. Ja iso kaali vie hurjasti tilaa jääkaapissa. Päätin keittää sen.
    Samalla voi mainiosti vahtia uuniakin. Ja paahdetut butternut-kurpitsat (täkäläisittäin ”voikalebassit”) sopivat kaalikääryleiden täytteeksi. Lisäksi on vain keitettävä riisiä ja hienonnettava sipulia ja kaalinrippeet  sitten, kun kaali olisi kiehunut.
    Ennen kurpitsoiden paahtamista koversin niistä lusikalla siemenet. Mieheni tahtoo talteen kaiken, josta voi kasvattaa jotain. Melkein kaikesta voi. Voikalebassin siemeniä hän oli kuitenkin jo ehtinyt istuttaa, joten tämänkertaiset olivat ylimääräisiä. Paitsi jos ne puhdistaisi ja paahtaisi salaatin lisäkkeeksi. Roskiin niitä ei kannattaisi heittää, hyvänmakuisia ja terveellisiä siemeniä. Pian kuumeni anopilta saatu valurautapannu ja kurpitsansiemenet saivat maitokahvinruskean pintavärin.

    Kaalin kiehuessa mieheni kantoi puutarhasta keittiöön kassillisen mangoja. Kaksi kassillista sinne kuulemma vielä jäi, maahan mangopuiden alle. Niin jää monena muunakin päivänä: neljä suurta puuta pudottavat joka päivä maahan pari ämpärillistä hedelmiä. Eikä loppua vielä näy; oksat notkuvat punaposkisista mangoista, ja puihin on vasta puhjennut uusiakin kukkia. Pari kertaa viikossa keitän pudokkaista pari gallonaa mehua, jonka maustan kanelilla tai limettipuun lehdillä. Kun limettisato pian alkaa kypsyä, kokeilen mangomehun maustamista raastetulla limetinkuorella. Itse limeteistä valmistan ystävän ohjeella ”tuorelimonaadia”: puristan mehun ja lisään siihen tilkan vettä, vähän sokeria ja ripauksen suolaa. Mangoja ja limettejä riittää muuhunkin kuin mehuksi. Niitä voi hillota, soseuttaa, keittää chutneyksi, käyttää leivonnassa ja ruoanlaitossa, nauttia rommin kanssa, syödä sellaisenaan. Ja uuttaa likööriksi. Mangoliköörini kehittyy parhaillaan lasipurkissa keittiön pöydällä, limettilimoncello odottaa reseptin asteella mielessäni.
    Kun kaali oli kiehunut, nostin sen kulhoon jäähtymään, jotta kattila vapautuisi mangoille. (Hygieniasyistä kiehautan hedelmät, vaikka täkäläisistä mangoista saisi puristettua mehun ilman keittämistäkin.) Seisoin kaalivesikattila käsissäni ja odotin innovaatiota: mihin käyttäisin vihertävän kaalintuoksuisen veden? Nicaraguassa vesi on kallista (ja muuallakin maapallolla pian äärimmäisen arvokasta), joten sen kaataminen viemäriin ei koskaan onnistu puhtaalla omallatunnolla. Pohdin, että kaalivedestä voisi tehdä kasvislientä lisäämällä siihen tomaatteja, sipulia, juureksia, herkkusieniä, yrttejä, suolaa, pippuria… Sen voisi pakastaa tulevia tarpeita varten, jos pikkuisessa pakastimessa olisi tilaa (kyllä, mangomehun lisäksi sinne ei mahdu juuri muuta). Sen voisi käyttää vaikka teollisen koiranruoan turvottamiseen. Jos syöttäisin koiralle teollista koiranruokaa enemmän kuin kahvikupillisen päivässä. Tai siitä voisi leipoa sämpylät.
    Kaalivesi meni lopulta kasveille. Sillä pienemmässä kattilassa keitetyistä riiseistä jäi jäljelle herkullisempi tapaus: voilla ja suolalla maustettu ”riisimaito”. Siihen on tarkoitus alustaa leipätaikina, joka saa kohota yön yli jääkaapissa ja paistua aamulla sämpylöiksi.
    Mango kerrallaan kuorin ne kaalivedestä vapautuneeseen kattilaan ja iloitsin siitä, että olen vihdoinkin oppinut pitämään pientä puupäistä veistä kädessäni ilman että se kaivaa rakkoa keskisormen keskinivelen viereen.
    Kun olin päässyt eroon mangoista, kuorin ja murskasin paahtuneet butternut-kurpitsat. Hienonsin ison sipulin ja lisäksi pienen puolikkaan, joka oli jäänyt yli eilen tehdystä tomaattisalaatista, pico de gallosta eli ”kukonnokasta”. Sitten irrotin kaalista lehdet ja ihailin niiden muotoa ja kokoa. Esittelin pojallekin: suomalaisissa kaaleissa ei ole näin suuria lehtiä näin lähellä kaalin sydäntä. Käsissäni oli valioyksilö. Tällaisia kaalien on täytynyt olla silloin, kun kaalikääryleet keksittiin.
    Paketoin täytteen kaalinlehtiin. Asettelin kääryleet uunivuokaan, somaan järjestykseen, kaunein sivu ylös päin, ripottelin pinnalle sokeria ja voinokareita. Lisäsin vuokaan vähän vettä ja panin kääryleet uuniin. Niistä tulee huominen ruokamme.
    Siivosin jälkeni, ja päätin kirjoittaa blogitekstin.

Vieraamme palasivat hetki sitten. Ostoskasseista on nostettu pöydälle pastaa, herkkusieniä, gorgonzolaa, punaviiniä... Katselen kokkeja ja raaka-aineita oudosta suunnasta, salin puolelta. En saa edes kattaa pöytää. Pyydän sammuttamaan uunin ja jättämään kääryleet jälkilämpöön hautumaan.  Palaan hetkeksi blogin pariin ja käyn sitten suihkussa ja vaihdan vaatteet. Olenhan menossa jonkun toisen valmistamalle illalliselle.
   
Mutta olisi minullakin vielä yksi juttu, joka täytyisi tehdä keittiössä. Jääkaapissa on pussillinen koiralle ostettuja luita, jotka osoittautuivat sille liian pienikokoisiksi kaluttaviksi. Minun pitäisi rapsuttaa niistä lihat, säästää suurimmat luut koiralle ja keittää pienimmistä liemi.
   
Ja pitihän minun leipoa ne sämpylätkin.
   
Herkullisen pasta-aterian ja parin viinilasillisen jälkeen nostan riisi-voiliemen vaivihkaa jääkaappiin. Ehtiihän ne sämpylät leipoa aamullakin. Niiden kohotessa voin puristaa jäähtyneistä mangoista mehun, ja kun sämpylät ovat uunissa, voin kaluta ja keitellä soppaluut. Sillä nyt on aika rapsuttaa hetki Sisu-koiran korvanalustaa, siirtyä sitten sänkyyn lakanoiden väliin ja seurustella hetki Esikaupunkien buddhan kanssa.
    Aivan kuten aamulla suunnittelin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti