Menetetty peli

Kerran viikossa, niin lupasin blogata. En blogannut. Kerran viikossa pitäisi myös myrkyttää, viikkosiivouksen yhteydessä. En ole myrkyttänyt.
   Meillä siivotaan kahdesti tai jopa kolmasti viikossa. Kotiapulaisemme, rouva Valo, pesee lattiat ja kylpyhuoneet, pyyhkii pölyt ja silittää pyykit. Opettaa siinä sivussa muutaman sanan espanjaa. Ne liittyvät usein hyönteisiin.
   Minä huolehdin keittiöstä. Joka päivä. Kokkaan, tiskaan, pyyhin pöydät ja tyhjennän roskakorin. Keittiöön ei saa jäädä yön tunneiksi mitään, mikä tuoksuu ruoalta.
   Tähteet lautasella, paistoöljyn pisarat pöydänkulmalla ja tiskialtaaseen unohtunut vesitilkka houkuttavat torakoita, jotka yön pimeinä hetkinä sipsuttavat esiin koloistaan. Syövät kyllikseen ja sitten kakkivat. Pahimmassa tapauksessa johonkin, joka yhä kelpaa myös ihmisen ruoaksi. Torakat (cucarachas) levittävät muun muassa ripulitauteja. Sen lisäksi että ne ovat iljettäviä, pahuksen vikkeliä jaloistaan ja reippaita lisääntymään.
   ”Spray, spray ja spray”, neuvoi facebook-kaveri, joka pelotteli torakoiden viehtymyksestä kuolleisiin lajitovereihinsa. Liiskattu torakka levittää tehokkaasti tuoksujaan ympäristöön ja houkuttelee paikalle lisää ikäviä yllätyksiä. Niinpä minäkin olen hätäpäissäni sohinut käsiaseillani, Raid- ja Baytion-pulloilla, pakoon kipittäviä kuoriaisia. Ja lopulta liiskannut ne, koska myrkky ei ehdi vaikuttaa ennen kuin otus on paennut seinän rakoon tai kaapin taakse.
   Ensimmäisinä viikkoina Nicaraguan-kodissamme tyhjensin kämmeneen sopivia myrkkypulloja kaappien alle viikottain. Kun oma nenä alkoi kutista tauotta ja kurkussa tuntua pala, aloin miettiä kumpi on suurempi haitta, torakat vai myrkyt.
   Sanoin näkemiin myrkkypulloille, mutta torakoita en toivottanut tervetulleeksi. Tilasimme järeän luokan myrkytyksen yrityksestä, jonka työntekijä ajeli paikalle suurilla Mikki Hiiren korvilla somistetulla pikkuautolla.
   Istuimme rouva Valon kanssa terassilla odottamassa, kun nuorimies tappoi talossa ja puutarhassa. Selässään hänellä oli suuri muovinen säiliö, joka pienen moottorin voimalla puski ilmaan komean, harmaan ja haisevan pilven. Miehen työturvallisuudesta huolehti kaasunaamari. Me hengitimme paidankaulusten läpi.
   Samaan aikaan, kun Mikki Hiiri -auton perään maalattu siimahäntä vilahti ulos portista, ensimmäinen torakka livahti ulos talosta. Se juoksi katonrajasta terassin pylväikköön ja pyrki puutarhaan. Rouva Valo ehätti ensin ja liiskasi otuksen kaakeleille. Minä juoksutin käskystä paikalle käsiaseeni, mikä oli enemmän hätävarjelun liioittelua kuin tarpeellinen toimenpide.
   Jo samana päivänä kohtasimme uuden haasteen: skorpionit (escorpiónes). Siinä, missä torakat olivat paenneet talosta puutarhaan, skorpionit pyrkivät tekemään toisinpäin. Jälleen juoksimme minä ja rouva Valo, ensimmäinen myrkkypullojen, toinen luudan ja lapion kanssa.
   Viisi viikkoa myrkytyksen jälkeen torakoita ja skorpioneja on näkynyt satunnaisesti, muurahaisia (hormigas) sitäkin enemmän. On millimetrin mittaisia harmaita, on sentin pituisia mustia ja on kaksisenttisiä punaisia. Hyttyset (mosquitos) eivät ole myrkyistä moksiskaan. Punaiset parveilevat paikallaan takapihalla. Tosi pikkuiset ja ärsyttävän äänettömät mustat leijuvat parvina pöytien alla ja ehtivät pistää ennen kuin niitä huomaa. Sanotaan, että ne eivät levitä malariaa eivätkä dengue-kuumetta. Toivon niin. Ja hengitän pöydän alla palavaa hyttyskierukkaa, joka polttaa värekarvat omista keuhkoista mutta hädin tuskin hätistää hyttysiä loitommalle.
   Päinvastoin kuin hyttyset, lattialaattojen väleissä madelleet toukat (larvas) ovat kadonneet. Niiden tilalla lentelevät tummat perhoset. Ainoat hyönteiset, joihin myrkytys tuntui tepsivän, ovat ne, joihin suomalainen on jotakuinkin tottunut: kärpäset (moscas). Ja ainoat, jotka eivät järkytä muiden kuin Sisu-koiramme mielenrauhaa, ovat sudenkorennot (libélulas).
   Iltaisin etsimme Sisun turkista punkkeja (bulgas). Ennätys on seitsemän yhdellä kertaa, normaaliannos on neljä. Suomalaisiin punkkeihin tarjotaan punkkipihtejä, täkäläiset ovat toistaiseksi irronneet omin kynsin. Vastenmielisyydessään nämä ruskeat minipallerot vetävät vertoja samanvärisille torakoille. Punkkien nyppimisen jälkeen oma hiusraja kutiaa siinä määrin, että jääkylmä suihku ei tunnu ollenkaan ikävältä.
   Mutta mitä ovat ne lähes läpikuultavan vaaleat hännättömät ”skorpionit”, joita silloin tällöin tallon hengettömiksi? ”Muy peligrosos”, rouva Valo kertoo ja litistää yhden kenkänsä alle. Hän nimittää hyönteistä tiernitaksi eli pieneksi lapseksi ja sanoo sen kasvavan mustaksi, karvaiseksi, isoksi ja hyvin vaaralliseksi. Tarantellaksi!
   Vaikea sanoa, olisiko ötököitä enemmän, jos meillä ei olisi myrkytetty. Niitä on joka tapauksessa aika paljon. Entä olisiko elämämme tämän vaarallisempaa, jos ötököitä olisi enemmän?
   Myrkytetään tai ei, hyönteisten varalta on hyvä pitää silmänsä auki. Aamulla ravistellaan pöksyt ja pieksut ennen pukemista, illalla vilkaistaan peiton alle ennen nukahtamista.
   Hyönteisten lisäksi kylmiä väreitä ovat aiheuttaneet vähän muutkin otukset. Pihassa on luikerrellut harmaa ratonera eli rotansyöjäkäärme, sisätiloissa on huudettu perkelettä seinille ruikkiville kyyhkysille (palomas) ja jumalautaa muille pikkulinnuille (pajaros). Eksoottisin kokemus on kuitenkin ollut tasatahtiin kookospalmuun kiivennyt harmaa, tuuheahäntäinen nisäkäs, jota Nicaraguassa nimitetään ketuksi (zorro).
   Pari päivää sitten tunnistin keittiössä leijuneen tuoksun mädäntyväksi lihaksi. Nuuskin ensin lavuaaria ja sitten jugurttipurkkeja, joita käytän pakastusrasioina. Seurasin tuoksua alakaappiin, raotin ovea ja siellä se loikoili: kuollut hiiri (raton). Ei se ruma ollut. Mutta se haisi pahalta.
   En tiedä, mihin hiiri oli kuollut, enkä sitä, mitä se oli kaapeistani etsinyt? Pidän keittiöni puhtaana ja ruoat pois eläinten ulottuvilta. Kaikki on jääkaapissa – vehnäjauhoja, sokeripussia ja maissihiutaleita myöten kaikki!
   Mitä minulla sitten on tavallisissa keittiönkaapeissa? Kolme käytöstä poistettua kattilaa, puutarhasakset ja vasara, tyhjät muoviset vesipullot, lääkkeitä ja – niin – hyönteismyrkkyä. Siitäkin huolimatta, että me lähdemme tältä tontilta ennen kuin hyönteiset.
   PS. Taimia tuhoaviin lehdenleikkaajamuurahaisiin (zonpopos) ei tehoa mikään. Ei edes myrkky, jonka takia koira on evakuoitava ja myrkyttäjän sormikkaat heitettävä käytön jälkeen roskiin.